torstai 24. huhtikuuta 2008

Valmiita kasseja




Tässä rivi käyttökelpoisia kauppakasseja muovipussien tilalle tai vaikkapa kätevä kassi treenivarusteiden kuljetukseen. t. Katariina

Kasseja ja kiviä






Tänään viimeisellä käsitöiden vaihtotyöskentelyviikolla lähes kaikki pojat saivat kassit valmiiksi. Huomenna valmistuvat loputkin juuri ajallaan. Maalasimme tänään kiviä; vaikkapa kirja-tai ovitueksi, koristeeksi sisälle tai ulos. Kiinnitimme ensin liimalakalla servetistä kuvan ja sitten maalasimme loput kivestä peiteväreillä.t. Katariina

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Pojat tekivät hienot penaalit



Neljännen luokan pojat tekivät ompelukoneilla tyylikkäät penaalit. Kertasimme ompelukoneen saloja eli langanpujotuksen ja koristeompeleet. Opettelimme myös vetoketjun kiinnittämisen.t. Katariina

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Kenkäveron aitassa käsityökoulun kevätnäyttely






Kenkäveron aitassa on Taito-käsityökoulun "Ajan kulku"päreestä digiaikaan -näyttely 20.4.-9.5.2008 ma -pe klo 10-18 ja la-su 10-16.Tällä hetkellä Savon Taito-käsityökoulussa on oppimassa käsityötaitoja yhteensä 306 lasta ja nuorta .Käykää ihmeessä ihailemassa fantasianaamareita, seinäkelloja, kierrätyslaukkuja yms. t. Katariina

Kissa poikineen


Tässä joukko iloisia kissoja odottaa kotiin pääsyä. t. Katariina

Painoimme kasseihin kuvioita






Pojat painoivat omatekoisilla sabluunoilla kuvioita omatekoisten kassien kylkiin. Vaviskoon Marimekko...täältä tulee printtejä Rahulan poikien tyyliin.t. Katariina

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Kolmasluokkalaiset teknisissä käsitöissä





Tässä sahataan ja hiotaan kauhoja ja penaalit ovat jo valmiina. t. Katariina

Kissat valmistuvat



Taas valmistui muutama ihana neulottu kissa. Tällä kertaa tytöt ompelivat silmät ja rusetti solmittiin vaikka hännän päähän.t. Katariina

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Tytöt pakertavat tauluille kehyksiä






Mikä sopiikaan paremmin huovutettuun tauluun kehykseksi, kuin vanhat heinäseipäät ja niitähän Eijalla riittää. Vai mitä olet mieltä lopputuloksesta? Tässä Reetta-Marin kädenjälkeä.t. Katariina
Lisää loistavia tauluja... vaikka äidille. t. Katariina

Kassit edistyvät hyvää vauhtia




Isot pojat ovat kunnostautuneet ompelukoneiden äärellä; jälki on mitä huolellisinta. Työt ovat edenneet hyvin omatoimisesti ja ohjeiden lukeminen ei näytä olevan näille pojille uusi asia lainkaan. Joonatan ja Vili saivat kassit jo ommeltua ja ensi kerralla painamme omatekoisella sablonalla kuviot kassin kylkeen. Viimeisellä vaihtokerralla valmistamme jotakin äidille. t. Katariina

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Niilon ,Tatun ja Ronin käsityöt

Meillä on kaksi käsityötä kesken, muistilapun pidike joka on kukon muotoinen ja työkalu pidike joka on tehty muovista sulattamalla. ei voitu tehdä niitä loppuun kun jouduttiin tekstiilitöihin. Nyt tehdään jääkiekkokassit,jossa on kuvia jotka saatiin itse piirtää.